Nurmelan Tuomas | Hyvän puolesta kaikkea pahaa vastaan

Nurmelan Tuomas blogi

tiistai 17.06.2008

Työnvälityksen yksityistämistä ja mansikka kakun päällä

Kokoomuslaisia kokoontui puoluekokouksen tiimoilta viime viikonlopuksi Tampereelle. Yhteensä meitä oli noin 1400, joista yhdeksisensataa äänivaltaisia. Etukäteen lehdistöä tuntui kiinnostavan enemmän keskustan Joensuussa pidetty puoluekokous, kuin meidän Tampereen kokoontuminen. Lehtiä selattuani palstamillimetrit taisivat mennä kuitenkin suhteellisen tasan.

Kokoomuksen Nuorten Liitto oli jättänyt puoluekokoukselle aloitteen otsikolla "TYÖVOIMATOIMISTOJEN TYÖNVÄLITYS ULKOISTETTAVA". Kokoomusnuorten aloitteessa nostettiin esiin mielestäni tärkeä seikka suomalaisen työnvälityksen nykytilasta: minkä takia työnvälitys on valtion monopolisoimaan, kun jokaisen elämälle vähintään yhtä tärkeän asunnon välittäminen ei tätä ole. Hyvä on, hieman karrikoitua, mutta aiheellista asia kuitenkin huomioida. Nostimme aiheen viime vuonna, vielä ollessani Kokoomusnuorten puheenjohtaja, liittokokouskannanotossamme. Niin, puoluekokous hyväksyi aloitteen.

Tällä kertaa minulla oli erityinen mielenkiinto henkilövalintoihin, koska olin kampanjapäällikkönä yhdessä Kari T. Nukalan kanssa Eija-Riitta Korholalle ja Jukka Mäkelälle. Ei oikeastaan voi muuta todeta kuin, että hyvien ja asiantuntevien ehdokkaiden kanssa on mukava tehdä töitä. Molemmat tulivat valituiksi. Jukka Mäkelä puoluevaltuuston puheenjohtajaksi ja Eija-Riitta Korhola eniten ääniä saaneena jatkokaudelle varapuheenjohtajaksi. Kahdeksi muuksi varapuheenjohtajaksi valittiin kansanedustajat Henna Virkkunen ja Sampsa Kataja. Ei millään tavalla huono porukka.

Keskustan puoluekokouksesta vielä on todettava sen verran, että cityliberaali-keskustalaisuus on kyllä vain mansikka kakun päällä. Näin se vain on.

sunnuntai 18.05.2008

Olen myös kulmahiomakone

Viitaten tuohon aikaisempaan City-siiliin, niin Kokoomuksen Toivotalkoot.fi -sivuston mukaan olen kulmahiomakone. Alla tarkemmin:

Sinä olet kulmahiomakone!

Kulmahiomakone

Kulmahiomakoneen työskennellessä asiat etenevät ja erimielisyydet tasaantuvat. Kulmahiomakone tarjoaa kanssatoimijoilleen jatkuvaa puheen ja naurun ilotulitusta ilman turhaa yksityiskohtiin takertumista.

Kulmahiomakonetta tarvitaan kunnallispolitiikassa, koska hän saa särmät hioutumaan vaikeistakin asioista iloisella ja räväkällä suhtautumisellaan asioihin ja ihmisiin.

 


Opetuksen määrärahat nousseet

Aloitin opetuslautakunnan jäsenenä viime kunnallisvaalien jälkeen ajatuksella parantaa helsinkiläisten nuorten mahdollisuuksia saada laadukasta opetusta. Henkilökohtaiset mahdollisuuteni työskennellä asettamani tavoitteen eteen paranivat vuoden 2005 alussa, kun minut valittiin opetuslautakunnan puheenjohtajaksi. Tämän jälkeen olemme opetuslautakunnan, -viraston sekä kaupunginvaltuuston ja -hallituksen kanssa hyvässä yhteistyössä Kokoomuksen johdolla päättäneet lisätä niin perusopetuksen kuin toisen asteen koulutuksenkin oppitunteihin tarkoitettuja määrärahoja.

Vaikka tuntikehyksissä ei voi ajatella olevan jotakin tietty absoluuttista oikeaa tasoa on hyvä huomata, että perusopetuksessa tämän vuoden syksystä alkaen koulujen tuntikehykset ovat itse asiassa hieman vuoden 2002 tason yläpuolella. Lukioiden tuntikehys nousee tänä syksynä 2 prosentilla ja valmistelussa olevan vuoden 2009 opetustoimen tulsobudjetin mukaan vuoden 2009 syksyllä tuntikehykset nousevat lukioissa 4 prosentilla. Ammatillisessa koulutuksessa olemme Helsingissä lähiopetustuntien osalta yhden tunnin perässä 1990-luvun alun lamavuosista.

Helsingin opetustoimen kiistatta kolme keskeisintä toimintaympäristön muutostekijää ovat olleet oppilasmäärien laskeminen, erityisopetuksen kasvu sekä maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten määrän kasvu. Näiden lisäksi opetustoimi joutui sopeuttamaan toimintaansa 2000-luvun alkuvuosina valtion yhtiöveropuhalluksen tuloksena. Tämä vaikutti suoraan koulujen tuntikehyksiin eli vuotuisten oppituntien määrään.

Oppilasmäärien laskemisen johdosta olemme joutuneet tekemään kipeitäkin päätöksiä koulutilojen osalta. Kaikesta huolimatta minulle on jäänyt hyvä maku suuhun siitä yhteistyöstä ja hyvästä hengestä, jolla kävimme keskusteluja kouluverkon laajuudesta. Vaikka tunteet olivat pinnalla niin yhteistyö oli antoisaa vanhempien, poliitikkojen, virkamiesten ja oppilaiden välillä. Koulutilojen käyttöä tehostamalla saimme nipistettyä tärkeitä euroja tuntikehysten kasvattamiseen. Ja se mahdollistaa pienemmät luokkakoot sekä jako- ja kerhotuntien laajemman käytön.

Jatkoa ajatellen opetuslautakunta on antanut vahvan viestin siitä, että koulujen tilojen käyttöä on jatkossa kehitettävä yhteistyössä muiden kaupungin virastojen kanssa. Erityisesti nuorisoasiainkeskuksen ja sosiaaliviraston päivähoidon kanssa tehtävä yhteistyö voi olla erittäin antoisaa. Näin voimme säilyttää helsinkiläisten arvostaman lähikouluverkon, lasten turvallisen koulumatkan ja -ympäristön sekä kuitenkin käyttää veroeuroja järkevästi.

torstai 17.01.2008

Pokerin pelaajia jurmotetaan jälleen

Kylläpäs taas pamahti. Enkä tarkoita nyt eilistä valtuuston kokouksta, jossa SDP ilmoitti kääntäneen takkinsa ja vastustavansa keskustatunnelin rakentamista. Tarkoitan sosiaali- ja terveysministeriön asettaman työryhmän ehdotusta, jonka mukaan pokerissa hävinneellä pelaajalla olisi oikeus vaatia rahojaan takaisin.

Jotenkin tuntui jo siltä, että rahapelikeskustelua käydään järkevin argumentein eikä mutu-pohjalta, kuten SDP:n puoluevaltuuston puheenjohtaja Matti Ahde noin vuosi sitten erehtyi tekemään. Mutta kun ei.

On suorastaan naurettavaa ihmisten holhoamista ja yhden uhkapelimuodon sorsimista edes esittää, että pokerissa hävinnyt osapuoli voisi vaatia rahojaan takaisin. Onpa rahat palauttavana osapuolena sitten kuka tahansa. Voisin viedä ajatuksen juoksua hieman eteenpäin ja ehdottaa, että miksei sitten RAY:n kakkospokerissa "humalassa kaupassa hävinnyt henkilö" voisi vaatia rahojaan takaisin joko kaupalta (joka on pelin tiloihinsa ottanut) tai sitten pelikoneen tarjoajalta eli RAY:ltä.

Vertaus pyramidimarkkinointiin on mielestäni hyvin ontuva. Tämän takia en aivan täysin ymmärrä minkä takia kuka tahansa voi humalaspäissään hävitä yökerhossa blackjackiin useita kymmeniä ellei jopa satoja euroja ilman, että sosiaaliviranomaiset tai Joensuun yliopiston tutkijat olisivat asiasta huolissaan?

Peliongelmien kitkeminen on tavoiteltava asia. On itse asiassa erittäin hyvä, että alaikäisiltä kielletään - tai pyritään kieltämään - uhkapelaaminen. Minkäänlaisen addiktion syntyminen liian nuorena ei liene hyväksi.

maanantai 19.11.2007

Päivähoito ja esiopetus opetustoimeen

Kokoomusnuoret esittävät päivähoidon ja esiopetuksen siirtämistä sekä valtakunnallisesti että kuntatasolla sosiaalitoimen alaisuudesta opetushallintoon. Uudistuksen keskeisimpinä tavoitteina on vahvistaa varhaista puuttumista ja saada lasten ja nuorten kasvatuksellinen kaari yhden hallintokunnan alaisuuteen.

– Monet päivähoidon ja opetuksen hallintojen yhdistämisen kritisoijat ovat pelänneet päivähoidossa annettavan opetuksen muuttumista aikaisempaa "ainejakoisemmaksi". Tämä luulo on osoittautunut virheelliseksi monien hallinnon uudistaneiden kuntien kokemusten kautta, painottaa Kokoomusnuorten puheenjohtaja Tuomas Nurmela.

Kokoomusnuoret allekirjoittavat yleisen näkemyksen, että päivähoidon ensisijaisena tehtävänä on tukea lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista. Kokonaisvaltaisesti opetuksen ja päivähoidon hallintoa uudistamalla selkiytyisi juuri varhaiskasvatuksen perustehtävä lasten kasvun ja oppimisen tukemisessa. Yhteinen hallinto nimittäin mahdollistaa lasten yksilöllisten piirteiden ja kehityserojen huomioonottamisen yhteiskunnan tarjoaman kasvatuksen eri vaiheissa. Yhtenäisen hallinnon avulla olisi mahdollista ottaa huomioon entistä paremmin lasten yksilölliset piirteet ja kehityserot kasvatuksen eri vaiheissa.

– Käytännössä uudistuksen myötä vahvistuisi varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen yhtenäinen opetussuunnitelmatyö, eri ammattiryhmien yhteistoiminta ja yhteisten täydennyskoulutusten järjestäminen, tukitoimintoja, hankintoja ja tilojen suunnittelua voitaisiin toteuttaa kokonaisvaltaisemmin sekä seuranta ja arviointi parantuisivat, listaa Nurmela.

Kokoomusnuorten mielestä on loogista toteuttaa hallinnon uudistaminen myös valtakunnallisesti ministeriötasolla. Päivähoidon siirtäminen sosiaali- ja terveysministeriöstä opetusministeriöön vahvistaisi pitkäjänteistä suunnittelua ja karsisi turhaa hallinnonrajojen välistä tukkanuottailua.

Käytännössä uudistus tarkoittaisi mm. eduskunnan 20.1.2003 vahvistaman sosiaalihuoltolain 6 ja 12 pykälien väliaikaisen muuttamisen (1.8.2003 – 31.7.2008) vakinaistamista, päivähoidon hallinnon siirtämistä sosiaali- ja terveysministeriön alaisuudesta opetusministeriöön sekä vastaavasti kunnallisella tasolla päivähoidon hallinnon ja toteuttavan portaan siirtämistä opetuksesta tai kasvatuksesta vastaavan lautakunnan ja viraston alaisuuteen.