Koulutus, aina perusopetuksesta korkeakouluihin ja yliopistoihin, on tärkeää sekä yksilölle että yhteiskunnalle. Helsingin pitää olla Opiskelijoiden Helsinki. Tämä vaatii sitä, että jo peruskoulussa kyetään huomioimaan erilaisten oppijoiden tarpeet.
Riittävän pienet opetusryhmät joko koko luokkalla tai jakotunneilla eli A- ja B-ryhmillä toteutettuna ovat erittäin tärkeitä. Luokkakokoja ei pidä määritellä lainsäädännöllä vaan kuntien on toimittava asiassa vastuullisesti. Helsingissä olemme johtamani opetuslautakunnan toimesta nostaneet koulujen opetukseen tarkoitettuja määrärahoja. Näillä rahoilla on voitu pienentää opetusryhmiä tai lisätä jakotunteja.
Samalla linjalla on jatkettava myös tulevaisuudessa, jotta helsinkiläinen perusopetus ja myös toisen asteen koulutus pysyvät korkealaatuisina.
Lapsilla ja nuorilla on oltava turvallinen, motivoiva ja luovuutta tukeva oppimisympäristö sekä riittävästi aikuisia ihmisiä tukenaan.

